Löysin ukkovaarin kätkön ja sillä tiellä olen. Tulen esittelemään säännöllisen epäsäännöllisesti niin klasikkoja - usein unohdettuja - kuin päiväntuoreita uutuuksia.
Olen syyllistynyt itse haaskaamaan paperia omiin hengentuotteisiin. Kaksi runokoelmaa "SURUKIRJA" ja "PRIVAT ROAD - PRIVTE AREA" ilmestyvät nyt syksyllä. Toivoisin, että "Surukirjasta" saavat lohhtua lukijat, joita suru on kohdannut. Haluan olla mukana suruprosessissa. Kirja syntyi yksinäisyydestä vaimon menetyksen jälkeen. R.I.P. "Private Road - Private Area", vie teidät toiseen kotimaahani - Intiaan. Kirja painetaan Intiassa, Njaliakudzyn luostarissa. Se vie teidät pitkälle matkalle. Se vie myös sisäisen rauhan löytämiseen.
Kun ensimmäinen kirjani, novellikokoelma " Hellepäivä" (Otava 1893) ilmestyi, ajattelin, että parempi yksi kohtalainen opus kuin kaksikymmentä keskinkertaista. Toisin kävi: syntyi kuunnelmia, lastenkirjoja, matkaesseitä, runoja. Jokunen valokuvanäyttely Kreetalta ja Intiasta. Kriitikon epäkiitollista työsarkaa olen kyntänyt pian neljäkymmentä vuotta.
Kirjailijan työstä ei jäädä eläkkeelle. Jokainen kirjailija tietää, milloin on viimeisen pisteen löynyt. Tarina kertoo, että Mika Waltari nousi portaat ylös työhuoneeseen, kiersi valkoisen paperiarkin koneeseen - ja odotti, Kirjailijan luomisvoima oli ehtynyt,
Manan majoille mennyt ystäväni, viimeinen dinosaurus, totuuden puhuja, aforistikko Erno Paasilinna, on sanonut; "Miten tulla kirjailijaksi? On elettävä sellainen elämä." Viisaasti sanottu, Ei tyhjästä synny mitään. Suomalaisen nykykirjallisuuden yksi suuntaus on se, että osataan kirjoittamisen tekniikka, mutta teoksen varsinainen sanoma jää ohueksi. Kirjailijan tehtävä on ensisijaisesti kirjoittaa lukijalle, ei todistaakseen jotakin itselleen.
Kissojen ja koirien knssa etsin kirjaa, jossa ihminen kohtaa ihmisen eli lukijan.
Uusin teokseni on aforismikokoelma "MURTUMIA" (Kyläpääskyt kustantamo 2017). Jos kiinnostaa, niin pyytäkää vaikka kirjastoanne hankkimaan se.
